The Funeral

Mooi! Tänään oli siis ne hautajaiset. Päivä alko ihan hyvin, mutta pelotti aika paljon. Kävin mummulla saunassa. Sitte ku lähettiin autolla pihasta, alko armoton itkun pidättely. Olo paheni jokasta metriä kohden ku edettiin kirkkoa kohti. Kirkon pihassa pillahdin itkuun enkä meinannu suostua nousta autosta. "Mä en pysty tähän, mä en selviä tästä.." Mä en halunnut puhuu kellekkään ja ennen tilaisuuden alkamista etin kirkon kaukaisimman nurkan ja menin sinne istuun yksin. Kirkkotilaisuus meni lohduttomasti itkien, mutta samalla mua vähän nauratti se ironia. "Taivaaseen ja ikuiseen rauhaan pääsee ne jotka rakastavat Jumalaa ja uskovat Jumalaan" Eikä mun äiti uskonut Jumalaan.. Mutta sellasta se on, oli kuitenkin tosi kaunis tilaisuus ja äidistä puhuttiin tosi kauniisti.

Muistotilaisuus kirkon jälkeen oli myös ihana. Hyvää ruokaa ja paikka oli koristeltu kivasti äidin lempivärillä violetilla/liilalla.

 Erittäin ihanan ja hyväsydämisen ihmisen tie loppu nyt sitten virallisesti tänään. Nyt olo on aika raukee. Silmät on väsyneet itkustamisesta, mutta ihan hyvä olla. Oon toisaalta onnellinen, että sain itkettyä viimein kunnolla. Enkä oo mitenkään masentunut mitä pelkäsin. Tästä sitten eteenpäin. Pakko taas sanoo, miten kiitollinen oon teidänkin anonyymien lukijoiden kauniista sanoista. Herkistyn niistä, kiitos. Vahva on ehkä mun mielestä paras kehumasana. 

Mamman korut kaulassa ja korvissa. Hihi.

Mun viimeiset sanat äidille muuten oli "Mä rakastan sua tosi paljon".