Mä tuun aina rakastaan sua enemmän kun mitään muuta. 47-vuotias, sydän täynnä kultaa, lähti ihan liian aikasin. Mä yritän olla vahva, mutta tää kipu on pahempi kun mikään fyysinen kipu.
Ihan kauheeta, paljon paljon jaksamista sulle, sun koko perheelle ja muille läheisille! Kyyneleet kuivuvat aikanaan, mutta sydän ei unohda milloinkaan <3
Muistan sun äidin voimisteluajoiltani kuinka hän oli aktiivisesti mukana seuran toiminnassa. Vielä kaksi vuotta sitten istuin samassa päättäjäisporukassa Pepperissä ruokailemassa hänen kanssaan. Lämmin ja ihana ihminen, puhui sinusta paljon. Voimia ja jaksamisia tähän hetkeen koko teidän lähipiirillenne.
Osanotto suureen suruunne, kaikille perheenjäsenille, ystäville ja tutuille <3 Elämä on välillä epäreilua. Kipuun auttaa vain aika, mutta muista, että kukaan ei vie pois muistoja. Ne elää ja säilyy aina! Sulla on maailman tärkein, rakkain ja kaunein suojelusenkeli juuri sulle itselles <3 Ja vaikka henkilönä hän olisikin poissa, niin uskon hänen katselevan sinun aikuistumistasi ja elämääsi ylpeänä tyttärestään :) Voimia!
Otan osaa syvään suruusi. Vaikken sua tunnekkaan oikeassa elämässä, tämä postaus pysähdytti myös minut. Paljon voimia surun voittamiseen! <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoimahali ja jaksamisia :(
VastaaPoistaKiitos :)
Poistavoimia sulle ja koko perheelle, susanna! <3
VastaaPoistakiitos <3
PoistaOsanottoni ja paljon jaksamisia! Sun äiti oli niin ihana ihminen, mitä sitä joskus oon tuntenut <3
VastaaPoistaNiin oli. :( Kiitos <3
PoistaOtan osaa :( En voi kuvitellakkaan kuinka pahalta susta tuntuu, voimia <3
VastaaPoistaMm, kiitos <3
PoistaIhan kauheeta, paljon paljon jaksamista sulle, sun koko perheelle ja muille läheisille! Kyyneleet kuivuvat aikanaan, mutta sydän ei unohda milloinkaan <3
VastaaPoistaTällaiset postaukset pysäyttää aina. Vaikken sua tunnekkaan, niin otan osaa ja voimia koko perheelle!
VastaaPoistaPaljon voimia ja osanotot myös täältä vaikken sua tunnekaan! :/
VastaaPoistaVielä tulee se päivä kun hyvät muistot tuo vain hymyn huulille <3
Muistan sun äidin voimisteluajoiltani kuinka hän oli aktiivisesti mukana seuran toiminnassa. Vielä kaksi vuotta sitten istuin samassa päättäjäisporukassa Pepperissä ruokailemassa hänen kanssaan. Lämmin ja ihana ihminen, puhui sinusta paljon. Voimia ja jaksamisia tähän hetkeen koko teidän lähipiirillenne.
VastaaPoistaOsanotto suureen suruunne, kaikille perheenjäsenille, ystäville ja tutuille <3 Elämä on välillä epäreilua. Kipuun auttaa vain aika, mutta muista, että kukaan ei vie pois muistoja. Ne elää ja säilyy aina! Sulla on maailman tärkein, rakkain ja kaunein suojelusenkeli juuri sulle itselles <3 Ja vaikka henkilönä hän olisikin poissa, niin uskon hänen katselevan sinun aikuistumistasi ja elämääsi ylpeänä tyttärestään :) Voimia!
VastaaPoista:( sorry for your loss
VastaaPoistaKiitos kaikille <3
VastaaPoista