Heippodeii!
Mitäpä teille? Meikäläisellä oli tänään toinen päivä ja tiistaisin mulla on kahen tunnin hypäri. Siis klo 12-14. Tänään vietin sen student loungessa makoillen ja Vine-videoita selaillen. Näytin varmaan vähän hassulta, kun naureskelin yksinäni puhelimelle kuulokkeet korvissa. Onko kellään muulla teistä Vineä? KcJames on siellä ihan paras! :-D
Koulun jälkeen päätin käydä Stockmannilla kattomassa iPadille koteloo, että saisin sen kouluun messiin. Eipä ollu siellä "merkittömien" puolella, joten lähdin haahuilemaan merkkiasusteita kohti. Löysin aivan ihanan Michael Korsin konjakin ruskeen vetoketjullisen kotelon. Hinta oli 119e, päätin silti uhraan vähän, että saisin sen, koulun alun kunniaks.. Kohta kuitenkin oon rahaton, ettei voi edes miettiä mitään tollasia investointeja. Sitten törmäsin DKNY:n pikkulompakkoon/puhelinpussukkaan. Ihan täydellinen mulle, joka aina paniikissa yrittää ettiä puhelintaan laukun pohjalta muiden tavaroiden seasta. Korttitaskuja en pahemmin tarvinnut siihen, kun mulla on kuitenkin erikseen korteille oma tollanen lokerikko. Kaikki sanat on ihan hukassa nyt, pyydän anteeks. Tän hinta oli 79eukkoo. MUTTA jostain syystä kassalla tolle iPad caselle tuli hinnaks 42 euroa, ihanaa!! Sellanen yli 60 prossan alennus, ei haitannu kyllä yhtään..

Semmosia! Huomenna on sitten koulun jälkeen vuorossa toiset opiskelijabileet. Erasmus Welcome Party, suurin osa juomista 1e, loput sitten 2e. Ei saaaamari. Noi alkaa klo 23 ja koulu alkaa torstaina 10.15. Saas nähä miten käy. Saattaa Computer Fundamentals-tunti jäädä ehkä välistä.. Toivottavasti kuitenkaan ei, yritän olla tunnollinen! Oon lukenu ihan muuten vaan markkinoinnin tiiliskivikirjaa, vaikkei oo vielä ollut ees ekaa tuntia. Markkinointi vaan on mun juttu!
oooh michael korss..... ;3 drooool :D
VastaaPoistavoitko tehdä postauksen sun tatskoista :P laittaa kuvia kun ollut vaan yks, ja tullut seuraaava ja seuraaava... :D
Sanoppa muuta :D
PoistaJa toki, toteutan jossain vaiheessa :)